Suomen rakentaminen alkoi sotien jälkeen, yhteistuumin ja kovalla työllä.

Suomi sai korvattavakseen valtavat sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Niistä selvittiin, koska oli hyviä ja vastuullisia maan hallituksia, patruunoita ja työntekijöitä. Puhallettiin yhteen hiileen ja kunnioitettiin toisiamme.

Yhteen hiileen puhaltaminen on loppunut kokonaan nykyisen Orpo-Purra hallituksen aikana. Tilalle Orpo-Purra-hallituksella ja Elinkeinoelämän keskusliitolla on tullut toimintaperiaate, viedään tuhkatkin duunarien ja heikompiosaisten pesästä.

Konkurssien määrä on kasvanut, tammi-heinäkuussa 2025 asetettiin lähes 2 000 yritystä konkurssiin, vuonna 2024 vastaavana aikana määrä oli n.1 800. Konkurssiasiamiehen keräämässä datassa, eikä suhdanteissa ole selkeää näkymää paremmasta. Työttömiä on neljä kertaa enemmän kuin avoimia työpaikkoja.

On siis aiheellista ja oikeutettua arvostella yritystenkin näkökulmasta Orpo-Purra-hallituksen toimia, jotka se on toimeenpannut Elinkeinoelämän keskusliiton vuorineuvosten ja Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäisen pahoin vääristyneen ideologian toteuttamiseksi.

Etenkin pienet palveluja tuottavat yritykset ovat ahdingossa, koska ostovoiman heikentyminen kohdistuu ensisijaisesti heihin, kun tulotaso laskee jyrkästi. Säästetään ensin mm. ravintola-, parturi- ja kampaamoalan, sekä muiden pienten palveluja tuottavien yritysten palveluista. Myös suurempien yritysten tilaukset ovat laskeneet romahdusmaisesti, koska ostovoiman aleneminen ja luottamus tulevaan normaalitasoiseen ostovoimaan on hallituksen toimesta romutettu. Esimerkkinä rakennusala, rakennustuoteteollisuudessa on tuotanto supistunut ja työttömyys lisääntynyt, näin ollen ostovoima alan työntekijöiltä on laskenut rankasti.

Kuntien taloudet ovat tiukoilla, työttömyydestä johtuvat sakkomaksut kunnille, ansiotulo- ja yhteisöveron lasku vaikuttavat suoraan kuntatalouteen hallituksen kuntarahoitukseen tekemien leikkausten lisäksi.

Orpo-Purra-hallituksen leikkaukset ja toimet leikkauksien toteuttamiseksi ovat olleet säälimättömiä. Kaiken lisäksi ne ovat kohdistuneet vain työntekijöihin, työttömiin, vanhuksiin, lapsiin ja heikompiosaisiin.

Lakkolailla estettiin työläisten puolustautuminen kohtuuttomilta leikkauksilta ja työelämää koskevilta heikennyksiltä, joita hallitus alkoi systemaattisesti, asiantuntijoita kuulematta, toteuttamaan. Lista on pitkä; ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaaminen, ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle pääsemisen heikentäminen, muutosneuvottelujen kautta tulevat ansioheikennykset, työttömyysturvan lapsikorotuksen leikkaaminen, työttömien suojaosan poistaminen sekä lukemattomat muut heikennykset suoraan, tai välillisesti.

Porvarihallituksen ideologian toteuttaminen on ollut systemaattista tulonsiirtoa isoille kotimaisille ja globaaleille yrityksille ja yksityisille henkilöille.

Hallituksen toimet eivät ole talouden tasapainottamista, vaan hyvinvointiyhteiskunnan romuttamista ja muuttamista luokkayhteiskunnaksi, jossa häviäjiä ovat työntekijät ja heikompiosaiset, voittajia suuryritykset ja rikkaat. Valitettavasti lukuisien asiantuntijoiden kritiikistä huolimatta hallitus jatkaa ideologista luokkayhteiskunnan rakentamista, jonka aloitti jo hallitusohjelmansa kirjoittamisella.

Teijo Paananen

Teollisuusliiton hallituksen jäsen