- Työttömyysturvan lapsikorotuksen poistaminen on Orpon oikeistohallituksen törkein yksittäinen teko, Miikka Leponiemi arvioi.
- Olen huolissani, kun ihmisiltä heikennetään perusturvaa ja lapsiköyhyys kasvaa. En ole tyytyväinen hallituksen harjoittamaan politiikkaan. Päin prinkkalaa on menty, Sari Korkee tiivistää ajankuvan.
Teollisuusliiton hallituksen jäsen Miikka Leponiemi on seurannut apein mielin pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen työntekijöihin kohdistaman kurittavan linjan pala kerrallaan toteutumista.
- Ennen edellisiä eduskuntavaaleja meitä ei uskottu, kun yritimme kertoa ja herätellä väkeä huomaamaan, mitä oikeistohallitus tulisi valtaan päästyään tekemään.
- Nyt samat ihmiset ovat tulleet sanomaan, että mistä te tämän kaiken tiesitte. No, ihan kaikkea mekään emme etukäteen tienneet tai osanneet ennustaa, mutta suunta oli selvästi nähtävissä, Leponiemi sanoo.
Teollisuusliiton valtuuston jäsenen Sari Korkeen havainnot ovat saman suuntaiset kuin Leponiemen.
- Kurjalta näyttää. Ihmisten puolesta huolettaa, kun maan hallitus on edelleen valmistelemassa uusia sanktioita jo paljon heikentämäänsä työttömyysturvaan, Korkee pohtii.
- Siinä näkyy hallituksen linjan kovuus. Tavoitteena on rankaista, ei siis tukea tai auttaa työttömiä tai muita hankalaan tilanteeseen joutuneita ihmisiä. Hallituksen törkein yksittäinen teko on ollut työttömyysturvan lapsikorotuksen poistaminen. Se on syytä ottaa uudestaan käyttöön, Leponiemi toteaa.
- Samoin pitää esimerkiksi työttömyysturvan suojaosa palauttaa käyttöön, että työttömät voivat ottaa vastaan pieniä keikkatöitä ilman, että työttömyysturvasta leikataan, Korkee jatkaa.
- Se, mitä tässä maassa nyt tarvitaan, on töitä ihmisille. Rangaistukset ja syyllistäminen eivät auta. Ne vievät asioita vain huonompaan suuntaan.
- Samalla ihmetyttää, missä ne hallituksen linjaamat 100 000 uutta työllistä ovat, kun saldo taitaa tällä hetkellä olla miinus 100 000 työllistä ja työttömyyden kasvu, Leponiemi aprikoi.
Ristiriitaista politiikkaa
Leponiemeä ihmetyttää maan hallituksen harjoittaman politiikan ristiriitaisuus.
- Työttömien toimeentuloa heikennetään sillä väitteellä, että se ajaa heitä hakemaan töitä ja työllistymään uudelleen. Miksi yritystukia ei sitten leikata samalla periaatteella? Tukien leikkaamisenhan pitäisi noin ajateltuna johtaa investointien kasvuun ja myös uusien työpaikkojen syntymiseen, Leponiemi vertailee.
- Niin. Mikä olisi yritysten toiminta, jos tukia leikattaisiin tai niitä ei olisi. Menisivätkö ulkomaille, Korkee pohtii.
- Se olisi mielenkiintoista nähdä. Tuotannon siirto halvemman työvoiman maihin on aika monessa tapauksessa osoittautunut lyhytaikaiseksi ratkaisuksi, Leponiemi sanoo.
Muutos tarvitaan
Leponiemi ja Korkee ovat samaa mieltä siitä, että vuoden 2027 eduskuntavaaleissa pitää saada muutos aikaiseksi.
- Työntekijöiden pitää lähteä äänestämään, ja meidän täytyy tehdä työtä sen eteen, että näin tapahtuu. Se on ainut tapa saada muutos aikaiseksi.
- Hallituspuolueet yrittävät varmasti ennen vaaleja häivyttää työntekijöihin kohdistamat heikennyksensä. Sen lisäksi ne todennäköisesti tarjoilevat joitain mukavalta kuulostavia lupauksia työntekijöiden suuntaan.
- Pidetään me rumpu kuitenkin päällä, että hallituksen todelliset teot pysyvät ihmisillä muistissa. Vaaleihin on toisaalta pitkä, mutta toisaalta hyvin lyhyt aika, Leponiemi ja Korkee sanovat.
Taustatiedot:
Sari Korkeen työpaikka on Tampereella sijaitseva Sidoste Oy. Hän on työpaikkansa pääluottamies, Tammerkosken teollisuustyöväen ammattiosaston hallituksen jäsen ja Teollisuusliiton valtuuston jäsen.
Miikka Leponiemen työpaikka on Forssassa sijaitseva Parmarine Oy. Hän on Teollisuusliiton Forssan ammattiosaston puheenjohtaja ja Teollisuusliiton hallituksen jäsen.