Otsikko juontaa juurensa syksyiseen Joensuuhun demareiden alue- ja kuntapäiville, jossa järjestimme joensuulaisen luottamusmieskollegani kanssa aikataulun ulkopuolisen tapaamisen paikalle saapuneiden ay-demareiden kanssa. Spontaani korvasta korvaan viestitty tapaaminen sai yhden neuvotteluhuoneen täyttymään alue- ja kuntavaaleja odottavia ehdokkaita ja kampanja-aktiiveja.

Jokainen meistä tiesi ja tunsi sen merkityksen, mikä tulevilla vaaleilla on. Näissä vaaleissa ratkaistaan se, miten ihmisten arjen kysymyksiä hoidetaan tulevat vuodet. Vaaleissa tavoitellaan myös vahvaa signaalia sille, ettei valtakunnan tasolla vahvasti eriarvoistava ja erityisesti palkansaajaa kaltoin kohtelevaa patamusta politiikka saa tukea kunta- ja aluetasoilla. Vaikka nyt puhutaankin alue- ja kuntavaaleista, jokaisen meidän katseemme on kohdistunut jo tiukasti vuoteen 2027 ja seuraaviin eduskuntavaaleihin.

Iso osa työntekijätehtävissä työskentelevistä palkansaajista pystyy samaistumaan, kun puhutaan oikeudenmukaisen työelämän lisäksi muista meille tärkeistä asioista; yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta ja solidaarisuudesta heikommassa asemassa olevia kohtaan. Alue- ja kuntavaalien lähestyessä myös meitä lähellä olevat julkiset palvelut ja ihmisten hyvinvointi lapsuudesta vanhuuteen puhututtavat.

Kuukausittaiset gallupit näyttävät tällä hetkellä kannaltamme erittäin hyviltä, mutta niiden muuttuminen ääniksi ja vaalivoitoksi on vielä monen mutkan takana. Toisinaan me olemme ehkä liian ujoja tuomaan työpaikoilla ja muissa yhteisöissämme esiin sitä, mitä me ollaan – millaisia arvoja me edustamme. Kuitenkin juuri ne asiat, jotka työntekijöiden ja heidän perheidensä arkea koskettavat, ovat myös meille hyvin tärkeitä. Viimeistään nyt on se oikea hetki, jolloin meidän ay-liikkeen parissa aktiivisesti toimivien demareiden on syytä nostaa ylpeästi esille keitä me ollaan ja millaisia arvoja edustamme.

Sosiaalinen media ja entistä enemmän kahtiajakautunut poliittinen ilmapiiri saattaa tuntua pelottavalta. Muistetaan kuitenkin, ettei kovaäänisimmin huutavalla usein ole se suurin hätä. Arvoilla, joita me edustamme, voimme vastata parhaiten myös niihin hiljaisimpiin ääniin.

Tuosta kyseisestä Joensuun tilaisuudesta poistui innokas ja ylpeä joukko ay-demareita, jotka toimivat laaja-alaisesti niin yksityisillä, kuin julkisilla aloilla. Mukana oli useita eri ammattikuntia, eri luottamushenkilöitä, mutta kaikki me olimme ennen kaikkea yhteiset arvot jakavia tavallisia palkansaajia. Alue- ja kuntavaalit eivät ole vain politiikan ammattilaisten pelikenttä – ne ovat meidän tavallisten ihmisten mahdollisuus vaikuttaa. Palkansaajien ääni kuuluu vaaleissa vain, jos me itse olemme mukana päätöksenteossa. Ehdokkaana, tukiryhmäläisenä ja tietenkin myös äänestäjänä.

Ei kannata miettiä liikaa, onko politiikka sinua varten, sillä se on meitä kaikkia varten. Sinun äänesi, kokemuksesi ja arvosi ovat juuri se muutosvoima, jota nyt tarvitaan. Tule mukaan tekemään yhdessä kunnistamme paremman paikan meille kaikille.

Kun minulta kysyttiin silmiin katsoen: ”Tahdotko lähteä kuntavaaliehdokkaaksi?”, niin vastasin: ”Tahdon”. Mitä sinä vastaisit?

Paavo Niskanen, liiton hallituksen jäsen