Teollisuusliiton historian ensimmäiset liittokokousvaalit päättyivät 31.3.2023. Alustavien tulosten perusteella Teollisuusdemarien vaaliliitto Yhteistyön Tekijät on Teollisuusliiton suurin ryhmä. Vaaliliittojen väliset voimasuhteet säilyvät pitkälti ennallaan. Yhteistyön Vaaliliitto sai yhteensä 64,2 prosenttia annetuista äänistä.
– Tavoittelimme korkeampaa ääniosuutta kuin nykyinen ryhmien välinen jako, mutta jäimme hieman tavoitteesta. Kaikesta huolimatta turvasimme vahvan enemmistön, mikä on aina merkittävä tuen ilmaisu tehdylle työlle, sanoo Teollisuusdemarien puheenjohtaja Riku Aalto.
– Viemme eteenpäin kampanjassa luvattuja asioita tulevalla liittokokouskaudella. Haluamme tehostaa työehtojen valvontaa, palauttaa kiky-maksut työnantajille sekä turvata ostovoimaa vahvistavat palkankorotukset. Kaiken keskiössä on kattavat työehtosopimukset, jotka turvaavat jäsenten työehdot myös tulevaisuudessa.
Teollisuusliiton liittokokousvaalien äänestysprosentti nousi korkeaksi 43,2 prosenttiin. Tulosta on pidettävä erityisen hyvänä myös siitä syystä, että vain työssäkäyvät jäsenet saivat äänestää. Ääniä annettiin yhteensä 53 082 kappaletta.
– Näin korkea äänestysaktiivisuus takaa sen, että jäsenistön ääni kuuluu liiton toiminnassa ja päätöksenteossa. Se helpottaa myös liiton neuvottelijoiden asemaa, kun työnantaja tietää neuvottelijoiden takana seisovan omista työehdoistaan kiinnostuneet järjestäytyneet työntekijät, Aalto jatkaa.
Liittokokousvaaleissa Yhteistyön Tekijöiden vaalilistalla oli yhteensä yli 900 ehdokasta. Kun huomioidaan ehdokkaiden tukijat, Teollisuusdemareiden joukoissa on seissyt yli kymmenen tuhannen teollisuustyöntekijän joukko.
– Haluan sanoa lämpimät kiitokset kaikille vaalilistan ehdokkaille ja heidän tukijoukoilleen. Teidän panoksenne vahvistaa liittoa ja tuo uusia tuulia myös Teollisuusdemarien toimintaan.